Pyhä Sekasotku: Kuinka Rikkoutunut Vesitankki Toi Minut Takaisin Voimaani

Elämässä on toisinaan hetkiä, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Kun olet jo kävellyt läpi sydänsurujen, menetyksen ja syvän henkisen transformaation – ja juuri kun ajattelet saavasi vihdoin hengähdystauon, universumi ojentaa sinulle uuden sotkun siivottavaksi.

Siinä tilanteessa minä nimittäin olin äsken. Uudessa asunnossani saarella, jonne olen rakentamassa elämääni. Surun ja selviytymisen viikkojen jälkeen olin valmis asettumaan aloilleni. Vihdoin hengähtämään. Rakentamaan jotain uutta. Ja sitten paljastuivat Wi-Fi-ongelmat…Ja kahvinkeitin hajosi. Jonka jälkeen vesiputki alkoi vuotamaan aurinkopaneelini tankista. Tietenkin. Pääsiäissunnuntaina. Yksin. Vieraassa maassa. Eikä ketään heti saatavilla auttamaan.

Odotin tuntikausia apua ilman juoksevaa vettä – vaihdellen hiljaisen turhautumisen ja äänekkään epätoivon välillä. Kyse ei ollut vain vedestä. Kyse oli kaikesta siitä, mitä se edusti.

Olin jo kulkenut läpi tulen, ja osa minusta huusi universumille:

”Miksi?!? Miksi tämä NYT? Miksi MINULLE, taas?! Miksi, universumi? Miksi!!”

Romahdus vai Läpimurto?

Mutta entä jos – kaiken sen kaaoksen sisällä – olisikin lahja? Lahja, joka pakotti minut näkemään, miksi edelleen vedin puoleeni kamppailua elämässäni, vaikka luulin jo jättäneeni taakseni jokaisen rippeen kolmen vuoden henkisen vuoristoradan ja sielun pimeiden öiden aikana.

Ja kyllä — kävikin ilmi, että se rikkoutunut vesitankin putki oli enemmänkin siunaus valepuvussa. Se oli pieni läpimurto. Se auttoi minua vapauttamaan jälleen yhden kerroksen vanhasta uskomuksesta, että ”elämän täytyy olla kärsimystä” — uskomuksesta, joka sisimmässäni oli yhä läsnä, vaikka olin tehnyt paljon sisäistä työtä.

Arjen Haasteista Takaisin Omaan Voimaan

Tässä postauksessa haluan viedä sinut siihen päivään. Ei siksi, että se olisi ollut erityisen dramaattinen tai ainutlaatuinen — vaan siksi, että se oli syvästi inhimillinen. Koska haluan näyttää, kuinka arjen haasteet voivat muuttua portiksi — käytäväksi, jonka kautta voimme päästää irti vanhoista kaavoista ja energioista, jotka eivät enää palvele meitä.

Mutta se vaatii tietoisuutta. Se vaatii valinnan — että pysähtyy ja kääntyy sisäänpäin. 

Ja kun sen tekee… 

Kamppailu johtaakin sisäiseen muutokseen ja itsensä voimaannuttamiseen. 

Kun olet valmis kohtaamaan tai päästämään jostakin vanhasta ja toimimattomasta energiasta tai ajatuksesta irti, niin maailmankaikkeus kyllä pitää huolen siitä, että näin tapahtuu. Välillä se sattuu näin kun minulla. Yksi toimimaton kone toisensa jälkeen. 

Tässä alla jaan aitoja tuntemuksiani ja päiväkirjamerkintöjäni siltä päivältä. Kirjoitettuina keskellä sekasotkua. 

Ja miten se sekasotku johti lopulta sisäiseen oivallukseen ja vanhan vapauttamiseen. 

**************

💔 Avoin Kirje Universumille – Reunan Partaalta 💌
(yksityinen päiväkirjamerkintä tuolta aamulta)

Rakas Universumi,
Rakas Elämä,
Rakas mikä tahansa siellä ylhäällä onkaan —

MIKSI?

Miksi saan taas yhden iskun toisensa perään?
Miksi mikään ei voi olla yksinkertaista — edes kerran?

Olen tehnyt työni.
Olen kävellyt läpi surun, antanut sydämeni murtua, menettänyt elämäni rakkauden,
pitänyt itseni kasassa sirpaleina, luottanut kun minulla ei ollut enää mitään mihin tarttua.

Olen sanonut kyllä ohjaukselle. Olen kuunnellut merkkejä. Seurannut numeroita, kuiskauksia, sieluni ohjausta. Olen muuttanut. Luopunut. Antanut kaiken mennä — yhä uudelleen ja uudelleen.

Ja nyt?
Nyt istun asunnossa, johon SINÄ ja sielunkumppanini minut johdatitte — ilman vettä.
Ilman Wi-Fiä.
Ilman terveyttä.
Yksin. Pääsiäisenä.
Ihmisten ympärillä nauraessa, eläessä, juhliessa.

Ja minä olen taas… odottamassa.
Jälleen.
Aina odottamassa.

Näetkö minut?
Välitätkö sinä?
Kuinka paljon enemmän minun pitää kantaa ennen kuin murrun kokonaan?

En pyydä täydellisyyttä. En pyydä enää edes taikaa.
Haluan vain yhden päivän, jolloin minun ei tarvitse korjata mitään, ratkaista mitään, selviytyä mistään.
Vain yhden helv…n päivän, jolloin voin hengittää. Tuntea rauhaa.
Mennä ulos miettimättä, romahtaako kaikki sillä välin.

Olen väsynyt oppimaan.
Väsynyt kasvamaan.
Väsynyt muuttumaan.

Haluan ELÄÄ.

Näytä, etten ole vain joku soturi, jota taotaan jatkuvasti tulessa.

Terveisin,

Nainen, joka on murtumassa — ja joka nyt pyytää… ei enää testejä. Anna minun levätä.

Uhriutumisesta Oivallukseen

Mutta sitten… Tajusin, mitä tein. Valitin. Vajosin uhrin rooliin. Jumituin ”miksi minä?” -silmukkaan, joka aiheutti vain lisää tuskaa ja kärsimystä. Ja aloin kysyä uutta kysymystä:

”Mikä minussa edelleen vetää puoleensa jatkuvaa kamppailua?”

Se oli käännekohta. Koska ymmärsin, että kyse ei ollut vedestä. Eikä Wi-Fi:stä. Eikä kahvista. Kyse oli energiasta. Se ei liittynyt ulkoiseen. Kaikki liittyi sisäiseen. Ja tuo kysymys muutti kaiken.

Ulkoinen Maailma Heijastaa Sisäistä

Ymmärsin, että osa minusta oli yhä hälytystilassa. Yhä odottamassa, että jotain menee pieleen. Hermostoni — järkkynyt surusta ja jatkuvasta selviytymistilasta — yritti vieläkin suojella minua, vaikka en enää tarvinnut suojaa. Omalla energiallani houkutin puoleeni yhtä ongelmaa toisensa jälkeen.

Joten istuin lattialle. Kiedoin itseni läsnäolon tilaan. Asetin käden sydämelleni. Annoin surun ja itkun tulla. Ja sanoin:

Ei enää kamppailua. Ei enää kärsimystä.
Olen nähnyt tarpeeksi elämän varjoista.
Nyt on aika keveydelle.
Nyt on aika ilolle.
Nyt on aika vastaanottaa.

Julistan sen itselleni NYT.

Olen valmis tulemaan kannatelluksi.
Olen valmis tulemaan rakastetuksi ilman selviytymistä.
Olen valmis siihen, että rauha on uusi normaali.
Olen kulkenut tulen läpi — nyt näytä minulle valo.

Ja muistutin hermostoani:

”Olet turvassa nyt. Olet turvassa nyt. Olet turvassa nyt.”

Energian Muutos Läsnäolon Voimasta

Ja sitten… nousin lattialta. 10 tuntia ilman juoksevaa vettä ja kuultuani vuokraisännältäni (joka ystävällisesti yritti auttaa), että putkimies saattoi olla nukkumassa…— Jokin napsahti.

Ei. Ei enää tällä kertaa.
Ei enää odottamista.
Ei enää avuttomuutta.
En ole enää se, joka ”vain kestää kaiken”.

Nappasin puhelimen ja päätin myös itse tavoitella putkimiestä langan päähän. Vanha minä olisi ollut ahdistunut, peloissaan, lamaantunut — varsinkin kun kyse oli pääsiäissunnuntaista, ja puhelu olisi kreikan kielellä, jota en kunnolla vielä puhu.

Mutta tein sen. Puhuin niillä harvoilla kreikan sanoilla, jotka osasin. Ja hän ymmärsi.

Hän tuli!

Vaikka se oli vain väliaikainen korjaus — se riitti. Ja vielä ystävällisellä palvelulla höystettynä! Yhtäkkiä minulla oli taas juoksevaa vettä.

Mutta vielä tärkeämpää — minulla oli taas OMA VOIMANI.

Arjen Sotku Voi Olla Paras Opettaja

Tuo päivä oli paljon enemmän kuin rikkoutunut vesiputki. Se oli hetki, jolloin lopetin oman voimani vuotamisen… ja aloin valuttaa sen takaisin itseeni. Olin niin ylpeä itsestäni, että uskalsin soittaa ja puhua muutaman sanan kreikkaa saadakseni apua. Se oli myös päivä, jolloin annoin keholleni viimeinkin luvan päästää irti jännitystilasta. Luvan päästää irti jatkuvasta taistelusta.

Ajattelemme usein, että muutos on jotain suurta — jotain, joka tapahtuu vuorilla, retriiteissä, valaistumisen hetkissä tai isojen elämäntapahtumien myötä. Mutta paljon useammin se alkaa keskeltä arjen romahdusta — kun yhtäkkiä ei olekaan juoksevaa vettä, Wi-Fi ei toimi, ei ole tuoretta kahvia ja kärsivällisyys on totaalisen loppu.

Niissä hetkissä kysy itseltäsi:

• Kuinka reagoin?
• Mitä tarinaa toistan?
• Minkälaista energiaa saatan kantaa tiedostamattani?
• Jos en voi enää hyväksyä tilannetta, voinko tehdä jotakin muuttaakseni sen?

Koska kun pysähdyt… kuuntelet…ja toimit… 

Kaaos muuttuukin tärkeäksi sisäisen muutoksen ja kasvun työkaluksi.

Ja sitten?

Ulkoinenkin korjautuu itsestään. 😊💧 

💕🫶

Johanna

Ja täällä…alkaa fyysisesti uusi luku. Yhä sydän arkana. Yhä epävarmana. Mutta kannateltuna – valossa, läsnäolossa ja omassa voimassani. 💫